Sit kanin jälki taipparimatkalla. Ei ongelmaa, lähti täysiä ja palas kani suussa takas. Bra. Valitettavasti ei oo kuvia riistatreeneistä. Taipparitreenien jälkeen syötiin vaikka mitä hyviä herkkuja nyyttärityyliin, nam.
Nyyttäriähkyjen jälkeen tehtiin nomejuttuja. Mekin Ninjan kans osallistuttiin heh. Eka lammasaidan yli hyppyytystä. Ekaa kertaa ikinä edes näin mitään tollasta. Ninjan kans tehtii ekaks sillee, että jätin Ninjan istumaa ja menin aidan yli toiselle puolelle. Kutsuin, no arvaten, juoksi täysiä aitaa päin. No sit koitettiin saada hyppäämää yli, hyppäs lopulta. Mika piti aitaa vähän matalammalla. Tehtiin pari kertaa nuin, alkoi sujua. Kokeiltiin sit damin hakua aidan yli. Mika heitti damin aidan toiselle puolelle, lähetin, hyppäs, otti ja muisti hypätä myös palautuksessa. Palautus. Hienosti meni vaavilla.
Hienosti meni kaikilla ennemmin tai myöhemmin. Mukavaa oli seurata kokeneempien koirakoiden työskentelyä. Sitten tehtiin vielä draivia halukkaille. Mekin oltiin mukana Ninjan kans. Ihmeen hyvin meni ekaks kerraksi, ja riistan hakemisen jälkeen toi jopa pikku aherramisen jälkeen damin sieltä. Ninjalle vaikeinta oli, kun toinen koira lähti ja palautti. Muuten pysyi ok.
Oli kiva päivä. Kiitos kasvattajalle Maijalle treenipäivän järjestämisestä! Nyt muhun iski nomekuume. Ninjalla on niin hauskaa ja potentiaalia lajiin löytyy, katsotaan taippareiden jälkeen, että mitä aletaan duunailla.
Kaikki kuvat on ottanut Maija!
Tänään on illalla eka tokokurssin treeni, aiheena seuraaminen. Saa nähä miten menee. Eilen käytiin lähikentällä ottamassa pikku tokot lelupalkalla. Intoa piisas, mut ei menny kuitenkaa yli ymmärryksen. Lyhyt paikkamakuu, kentän viereisessä kaukalossa oli poikaporukka pallottelemassa, ei häirinny. Seuraamista, käännöksiä, pysähdyksiä. Tosi kiva ilme, kontakti. Paikka välillä keuli, mutta muuten huippu.
Sitten nouto kapulalla. Ekaks vietiin yhessä, lähetin nouda, mutta meni vaa haistelemaan maata kapulan viereen, täh? No sit heitin, Ninja oli sivulla, nouda, lähti innokkaana, otti ja lähti palauttamaan, kiitos, lelupalkka heitto. Pari tällasta, huippu!! Ei tällä kertaa tassuilla ruvennu pelaamaan kapulalle. Bra bra. Hyvänmielen treeni!
Nyyttäriähkyjen jälkeen tehtiin nomejuttuja. Mekin Ninjan kans osallistuttiin heh. Eka lammasaidan yli hyppyytystä. Ekaa kertaa ikinä edes näin mitään tollasta. Ninjan kans tehtii ekaks sillee, että jätin Ninjan istumaa ja menin aidan yli toiselle puolelle. Kutsuin, no arvaten, juoksi täysiä aitaa päin. No sit koitettiin saada hyppäämää yli, hyppäs lopulta. Mika piti aitaa vähän matalammalla. Tehtiin pari kertaa nuin, alkoi sujua. Kokeiltiin sit damin hakua aidan yli. Mika heitti damin aidan toiselle puolelle, lähetin, hyppäs, otti ja muisti hypätä myös palautuksessa. Palautus. Hienosti meni vaavilla.
Ninja palauttaa, kuvan ottanut Maija. |
Oli kiva päivä. Kiitos kasvattajalle Maijalle treenipäivän järjestämisestä! Nyt muhun iski nomekuume. Ninjalla on niin hauskaa ja potentiaalia lajiin löytyy, katsotaan taippareiden jälkeen, että mitä aletaan duunailla.
Kaikki kuvat on ottanut Maija!
Tänään on illalla eka tokokurssin treeni, aiheena seuraaminen. Saa nähä miten menee. Eilen käytiin lähikentällä ottamassa pikku tokot lelupalkalla. Intoa piisas, mut ei menny kuitenkaa yli ymmärryksen. Lyhyt paikkamakuu, kentän viereisessä kaukalossa oli poikaporukka pallottelemassa, ei häirinny. Seuraamista, käännöksiä, pysähdyksiä. Tosi kiva ilme, kontakti. Paikka välillä keuli, mutta muuten huippu.
Sitten nouto kapulalla. Ekaks vietiin yhessä, lähetin nouda, mutta meni vaa haistelemaan maata kapulan viereen, täh? No sit heitin, Ninja oli sivulla, nouda, lähti innokkaana, otti ja lähti palauttamaan, kiitos, lelupalkka heitto. Pari tällasta, huippu!! Ei tällä kertaa tassuilla ruvennu pelaamaan kapulalle. Bra bra. Hyvänmielen treeni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti